Mitkä näistä kirjoista ovat jääneet parhaiten mieleen? Hyvät tarinat. Tästä syystä valitsin Nokia-kirjani Menestyksen hinta lähestymistavaksi tarinat tuotteista, bisneksistä ja markkinoista.

Samasta syystä esimerkiksi Michael Lewisin tarinat hyvin ja huonosti käyttäytyvistä yrityksistä ja niiden johtajista jaksavat kiinnostaa yhä uudelleen.

Yrityksistä ja yrittäjistä kertovissa kirjoissa on se mielenkiintoinen puoli, että jokaisella yrityksellä ja yrittäjällä on tarinansa. Onko yrityksen historiikki hohdokas vai vähemmän hohdokas riippuu tarinan vastaanottajan mielipiteestä, mutta yrityksen ja yrittäjän tarina dokumentoi aina aikaansa ja sen liiketoiminnan historiaa missä yritys on ollut mukana.

Digitaalinen media muuttaa monta asiaa myös kirjallisuudessa. Sen lisäksi, että kirjan voi julkaista paperille painettuna ja jaella lukijoille kirjakauppojen kautta, e-kirjana julkaistua kirjaa on helppo jaella verkkokauppojen ja nettisivujen kautta.

Monta yritystarinaa lukeneena voin todeta, että ei ole olemassa hyvää tai huonoaa historiikkia – on vain mielenkiintoinen ja vähemmän mielenkiintoinen tapa kertoa tarina.

Lisää tietoa yrityskirjojen tekemisestä ja jakelusta e-kirjoina löydät täältä.

Näinhän ei tietenkään ole. Netti on ihan yhtä vähän virtuaalinen kuin puhelinsoitto. Puhelimeen vastaa joku ihminen jonka tuntee henkilökohtaisesti tai ei tunne henkilökohtaisesti, mutta ihan oikea ihminen useimmiten vastaa. Niin netissäkin. Ihmiset sinne viestejä kirjoittavat, eivät virtuaaliset ihmiset.

From ystavayrittajat-tampere

Yrittäjät ovat aktiivisia toimijoita sosiaalisen median palveluissa, kuten Facebook ja Twitter. Aktiivisuus ei jää enää nettiin, sillä sosiaalisessa mediassa syntynyt vapaamuotoinen Ystäväyrittäjät-toiminta on jalkautunut yhteisiin tapaamisiin.

From ystavayrittajat-tampere

Tampereella järjestettiin 17.9.2010 Ystäväyrittäjät-tapahtuma, johon osallistui perjantai-iltana ja yönä noin 40-50 aktiivia. Tamperelainen Poikkeama järjesti tilaisuuden ja kokosi agendan. Illan osuus oli paitsi verkottumista, myös tiukkaa työtä workshopien muodossa. Workshopin ansiosta pääsimme tutustumaan toisiimme paremmin kuin pelkkä käyntikorttien vaihto tai hissipuheiden esittäminen sallisi.

Lisää kuvia löytyy täältä.

Sinnemäki ja vihreät saivat yrittäjät älähtämään verosuunnitelmillaan. Viesti kuului: “osinkojen nollaverokannasta luovuttava”, vaikka olisi voinut sanoa että “veropohjaa pitää laajentaa ja verotuksen painopisteitä päivittää” ja käsitellä uudistukset kokonaisuutena. Mutta ehkä vihreillä oli tarkoituskin nostaa kokonaisuudesta yksi asia näkyviin.

Omaan taloushallinnon koulutuksen, mutta en ala selvittämään tässä yritysverotuksen kiemuroita. Asiantuntijoita kyllä löytyy esim. Veronmaksajain keskusliitosta tai yrittäjäjärjestöistä ja tilitoimistoista. Vihreiden ajattelutapa voi tuntua yrittäjistä mustavalkoiselta. Osinkoa jakavat yritykset eivät ole homogeeninen kapitalistisikojen joukko. Osinkotulojen verotus koskettaa yrityksiä yhden hengen yrityksistä satoja ihmisiä työllistäviin suuryrityksiin. Siihen joukkoon mahtuu monenlaisia yrityksiä. Suurin osa suomalaisista yrityksistä on alle kymmenen hengen yrityksiä, joille ei teksi pahaa pitää vähän rahaa taseessaan. Jotta rahaa saa taseeseen, pitää tehdä voittoa, ja voitosta yritys maksaa verot. Vahva tase mahdollistaa yrityksen selviämisen huonojen aikojen yli. Lisäksi makaava raha on ympäristöystävällistä: kun mitään ei tehdä muuta kuin pidetään rahaa pankkitilillä, ei myöskään luonto kulu. Voisi ajatella että yrityksen taseessa makaava raha on turhaa. Mutta raha voi antaa alle kymmenen hengen yritykselle pelivaraa. Yrittäjä uskaltaisi palkata yhden henkilön lisää, tietäen että palkat saadaan maksettua kesälomien jälkeenkin, vaikka kesä olisi hiljaisempi. Jos kaikki 200 000 suomalaista pienyritystä palkkaisi kukin yhden henkilön…

Tällaisilla alle kymmenen hengen yrityksillä ei ole ajankohtaista listautua pörssiin. Myös kasvuhalut ovat hakusessa, sillä yritystoiminta perustuu usein yrittäjän omaan ammattitaitoon. Ollaan enemmän kauppiaita kuin bisnesihmisiä. Siksi näissä pienyrityksissä suurin hyöty yhteiskunnalle on niiden kyky työllistää ihmisiä. Ja tätä kykyä kannattaa yhteiskunnan tukea. Maamme on pääomaköyhä ja täällä saisi olla enemmänkin pääomaa ja pienyrityksiä.

Kansainvälinen finanssikriisi ja suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle aiheuttaa, että valtio tarvitsee lisää tuloja, veroja pitää korottaa, menoja pitää tarkastella kriittisesti ja ihmisiä pitää saada työllistettyä. Yritys- ja osinkoverotus kannattaa miettiä melko tarkkaan, että lopputulos edesauttaisi myös työllistämistä.

Toisille tuttua, useammille tuntematon alue

Twitter ja Friendfeed ovat menestystarinoita, joilla on Suomessa kovin vähän käyttäjiä. Empiirisen tutkimukseni mukaan kaksikymppiset, kolmikymppiset, nelikymppiset eivätkä varsinkaan vanhemmat tiedä mitä nämä palvelut ovat. Itse olen pysynyt kärryillä, koska Hakkaraisen Ari (tähän blogiin kirjoittava tietokirjailija ja konsultti) on sellainen hype-hemmo, että tietää kaiken tietämisen arvoisen verkkopalveluista. Välillä minun on maallikkona vaikea seurata häntä, mutta kaverini tietävät vielä roimasti minua vähemmän. Siksi voin esittää asiantuntijaa omille kavereilleni tähän naivistiseen malliin:

Juhani Anjala: – Tiedätkö muuten, mikä Twitter on?
Kaveri: – Ööö – en.
Juhani: No se on sellainen mikroblogi. Voit kirjoittaa 140 merkin kirjoituksia nettiin.
Kaveri: – Aha. No miksi kirjoittaisin?
Juhani: No siksi että voit kertoa kavereillesi mitä teet. Kaverit pysyvät kärryillä tekemisistäsi. 140 merkkiä on niin vähän, että voit lähettää tiedon helposti vaikka kännykällä. Eikä tarvitse olla kirjailijanero. Voit kirjoittaa vaikka kavereillesi että “nyt olen vessassa”.
Kaveri: – Heh heh. No miksi nyt sellaista kirjoittaisin?
Juhani: – No ehkä ei, mutta voit pitää kaverisi ajan tasalla niistä asioista joista haluat. Voi Twitteriä käyttää muuhunkin.
Kaveri: – Ai niinku mihin?
Juhani: – No esimerkiksi Barack Obama kirjoitti vaalikampanjansa aikana Twitteriin (tai hänen avustajansa) ja sai satojatuhansia ihmisiä seuraamaan häntä. Aika hyvää vaalimainontaa. Muitakin menestystarinoita on.
Kaveri: – No niinku mitä?
Juhani: – Eräs ravintola kirjoitti Twitteriin mitä minäkin päivänä oli lounaslistalla. Ihmiset lähiyrityksistä alkoivat seurata listaa. Ravintolan myynti kasvoi ja kannattavuus parani pelkästään sillä että kokki tekstaili ilmaisen 140 merkin mainoksen aina aamulla.
Kaveri: – No toihan on hyvä!
Juhani: – Nii-in, ja sitten on vielä FriendFeed?
Kaveri: – Ai mikä se on?
Juhani: No se on palvelu, jolla voit seurata mitä kaverisi tekevät netissä.
Jne jne jne…

Onko englanti kielimuuri?

Jos Twitter ja FriendFeed olisivat myös suomeksi, yleistyisivätkö ne täällä nopeammin? Luulisin että kyllä. Suurin osa ei ole vielä kuullutkaan moisista palveluista. Ja jos on, englannin kieli on kuitenkin kielimuuri monelle suomalaiselle.

Tietokekniikan kehitys liian nopeaa ihmisten omaksumiskyvylle?

Laitteiden ja ohjelmien kehitys on haasteellista jopa alan ammattilaisille. Entä sitten tavallisille ihmisille? Ihmiset eivät ole tyhmiä, vaan maailmassa vain on niin paljon liikkuvia osia, että kaikkeen ei ehdi paneutua. Ensimmäinen oma autoni oli vuosimallia 1964, ja vieläpä ranskalainen, aikana jolloin ranskalaisissa autoissa (sen lisäksi että ranskalaiset autot olivat tunnetusti aina mätiä) oli omia erityispiirteitään. Silti yleisimmät hallintalaitteet ovat nykyautossani aivan samat kuin silloin. Auton käyttöliittymä on siis säilynyt ihailtavan samana, vaikka autot ovat kehittyneet huimasti vuodesta 1964 vuoteen 2009. Jokainen kahdeksantoistavuotias autolla ajoa aloitteleva nuori märkäkorva osaisi ajaa vuoden 1964 autoa ongelmitta. Mutta kukaan ei luultavasti saisi vuoden 1964 tietokonetta edes käyntiin. Jotenkin vain palveluiden käyttöliittymää ei voi liikaa yksinkertaistaa ja helpottaa.

Vahingonilo on paras ilo

Hesarin keskustelupalstalla on lähinnä vahingoniloisia kommentteja uutisen johdosta, jossa todetaan Sarasvuon Trainers’ Housen aikoovan vähentää yli sata työpaikkaa.

Sarasvuon persoonasta voi olla jokainen ihan mitä mieltä tahansa. Se ei ole kovin merkityksellistä. Merkityksellistä on että Sarasvuo on antanut kasvot edustamalleen yritykselle. Olivat ihmiset sitten mitä mieltä tahansa Sarasvuosta, hänen persoonansa on edesauttanut Trainers’ Housen liiketoimintaa. Mutta Sarasvuo ei ole yhtä kuin Trainers’ House.

Jari Sarasvuo ei ole yhtä kuin Trainers’ House

Trainers’ Housessa on pääosin muita ihmisiä töissä kuin Sarasvuo. Irtisanomiset eivät koskaan ole muuta kuin negatiivinen asia kaikille muille kuin psykopaateille. Vielä irtisanomisten jälkeenkin Trainers’ Housen henkilökunnasta suurimman osan sukunimi ei ole Sarasvuo. Ja mitä sitten nämä ihmiset osaavat?

Osaaminen on ihmisissä

Trainers’ Housen koulutuksetkaan eivät ole sama kuin Sarasvuon vetämät koulutukset. Olen ostanut koulutuksia kyseisestä yrityksestä. Sarasvuo ei ole ollut meitä kouluttamassa. Voin vakuuttaa, että kaikki yrityksen osaaminen on yrityksessä toimivissa ihmisissä ja siitä osaamisesta suurin osa on muiden kuin Sarasvuon osaamista. Yhtiöllä on ihan oikeita tuotteita. Vaikka Sarasvuon oma koulutus olisi sataprosenttista huuhaata, suurin osa yhtiön tuotteista on muuta kuin bullshittiä. Ei kai kaikkia voi kusettaa kaiken aikaa? – Irtisanomiset ovat erittäin ikäviä, mutta ympäristön muutokseen on sopeuduttava. Suurin syy konkursseihin on juuri se, että yritykset eivät sopeudu ympäristön muutoksiin.

Uusia mahdollisuuksia ja selviytymistarinoita

Sarasvuon henkilökohtaiset uhat ovat muualla kuin talousasioissa. Trainers’ Housen uhat ovat taloudessa. Poispotkituilla on erittäin ikävä ja valitettava tilanne edessään, mutta heillä on varmasti myös uusia mahdollisuuksia – parempia kuin se että kaikki jäisivät ja yhtiö ajautuisi konkurssiin. Sarasvuo totesi, että joskus on mentävä kyykkyyn. Näin on, vain hullu ei väistä ylivoimaa. Ei-hullut selviävät ylivoimastakin.

Lex Nokia

Uutisessa on aiheena tietenkin Lex Nokia ja sen seuraukset. Suvi Lindénin puolustukseksi tämä lause on irroitettu asiayhteydestä. Onko hyvä että Suomen johtava talouslehti nostaa tällaisia irtolauseita otsikoihin?

Kuitenkin tätä riisuuntumisajatusta voisi kehittää edelleen humoristisessa hengessä. Jos heittäydyn nyt narriksi niin saadaan lisää uusia ajatuksia tähän sinänsä tärkeään Lex Nokia-teemaan. Välillä hyvää tarkoittavat lait aiheuttavat tilanteita, jotka eivät olleet lain alkuperäinen tarkoitus.

Argumentoisin väärin jos väittäisin yhden asian johtavan automaattisesti toiseen. Mutta jos yritys oikeushenkilönä voi vaatia työntekijäänsä riisumaan alasti, voiko se myös vaatia työntekijäänsä hyppimään alasti puoli tuntia kyykkyhyppyä ritilän päällä, jotta yritys voisi varmistaa onko työntekijällä yrityssalaisuuksia peräsuolessa? Läpivalaisu röntgeillä olisi myös tehokasta. Mutta näkyykö usb-tikku röntgenissä? Pienen pieni puhelimen muistikortti ei ainakaan ? – Valvonnalla olisi suuri työllistävä vaikutus, sillä valvonta vaatii tekijänsä. Työllistyminen on hyvä asia, tosin tehokkuus ja kannattavuus kärsisivät.

Valvonnan kustannuksista johtuvaa yrityksen kannattavuuden laskua voisi kompensoida sillä, yritys tekisi sopimuksen työntekijän kanssa, että yritys voi videoida valvontatapahtuman ja myydä videon aikuisviihdeyritykselle. Maailmasta löytyy valitettavan varmasti kysyntää videoille, joissa työntekijät hyppivät alasti kyykkyhyppyä.

Positiivisuuden kautta

Yrityssalaisuuksien vuotaminen on vakava asia. En tiedä keinoa millä vuodot saadaan tukittua. Mutta osaratkaisuna lähtisin positiivisessa mielessä liikkeelle. Jos minulla olisi vaikutusmahdollisuus yrityksessä jossa on yrityssalaisuuksia, vaikuttaisin niihin asiohin, joihin voin vaikuttaa. Esimerkiksi siihen, että jokainen työntekijä “vuotaisi” yhtenäistä, positiivista mielikuvaa edustamastaan yrityksestä. Yrityksen sisäisen ilmapiirin pitää olla positiivinen ja siihen voi vaikuttaa. Viestinnän pitää antaa yhtenäistä mielikuvaa yrityksestä ja siihen voi vaikuttaa. Työntekijöiden pitäisi olla ylpeitä edustamastaan yrityksestä esimerkiksi silloin kun ojentavat käyntikorttinsa: “tämä minä olen ja tätä yritystä minä ylpeänä edustan”.

Käyntikortin suosio ei sinänsä ole ihme, sillä se on erittäin edullinen markkinointi- ja myyntiväline. Käyntikortti kertoo kuka olet ja mitä yritystä edustat. Se kertoo antajastaan ja hänen edustamastaan yrityksestä yllättävän paljon.

Lex Nokia, yrityksen tietoturva ja kansalaisoikeudet puhuttavat ihmisiä. Käyntikortti sisältää kiistatta informaatiota, jota menestyvästä yrityksestä pitääkin “vuotaa” mahdollisimman paljon maailmalle.

Suurelle korporaatiolle työntekijöiden valvonta on arkipäivää jo nyt. Työntekijöiden fyysisestä liikkumisesta jää jälki kulunvalvontajärjestelmään. Työntekijöiden liikkumisesta sähköisessä maailmassa ja tekemisistä jää jälki työasemien- tai verkonhallintajärjestelmään, jolla yrityksen tietokoneet pidetään ajan tasalla ja tietosuoja kunnossa.

PK-yritykselle Lex Nokia tuskin paljon merkitsee, lukuunottamatta high-tech yrityksiä, joilla on itsellään osaamista valvoa verkkoliikennettä. Yksi mahdollisuus muillekin kuin high-tech yrityksille voisi olla ulkoistaa koko verkon halllinta, valvonta ja ylläpito jollekin palveluyritykselle, jolloin saa asiantuntijan apua työntekijöiden valvontaan silloin kun sitä tarvitsee.

Toinen asia on, minkälainen työnantaja urkintalakia tarvitsee. Jos työntekijän edesottamuksia täytyy seurata bittitasolla firman verkossa, niin saman tien voisi tietysti ulottaa valvonnan kotiin asti. Kyllä kai saman tiedon voi kotikoneelta vuotaa kuin työkoneeltakin. Puhumattakaan puhelimesta.

PK-yrityksillä lienee kuitenkin liiketoiminnan pyörittäminen enemmän mielessä kuin urkkiminen. Sitä varten kannattaa investoida vaikkapa kunnon työkaluihin, kuten tietokoneisiin, mokkuloihin, älypuhelimiin ja ohjelmistoihin.

Ei kannata kuitenkaan jämähtää pelkästään 10-20 vuotta sitten opitun teknologian varaan.

Skype on monelle tuttu ohjelmisto koti-PC:ltä. Joku pitää sillä yhteyttä vaihto-oppilasvuotta viettävään jälkikasvuun, toinen katselee kun kaverit kuittailevat Teneriffalta hotellihuoneen parvekkeelta lomatunnelmia. Mutta kuinka moni käyttää samaa Skype-puhelinta työhönsä?

Puhelut ulkomaisiin matkapuhelimiin ja lankalinjoihin menevät Skypen kautta paikallispuhelun hinnalla. Myös suomalaisiin kiinteän linjan numeroihin Skype-puhelut ovat kohtuullisen hintaisia. Jos todella paljon soittelee toimistolta kiinteisiin numeroihin, voi hankkia kiinteähintaisen palvelun, jolla voi soitella ilman minuuttitaksaa.

Jos se nyt olisi niin erinomainen juttu, niin kaikkihan sitä käyttäisivät? Kännykkäkansa tarttuu kuitenkin helpommin nokialaiseen kuin PC:n kuulokkeisiin. Mutta kuten Anssi Vanjoki niin usein on sanonut, puhelimet ovat jo multimediatietokoneita.

Skype on saatavilla nyt myös matkapuhelimeen.

Puhelimen tehosta ja ominaisuuksista riippuen siihen voi ladata joko Skypen riisutun version tai täyden, PC-ohjelmaa vastaavan version. Riisuttu versio toimii tavallisissa puhelimissa ja täysi versio älypuhelimissa (Fring tai Truphone-ohjelmalla täydennettynä).

Tavallisia puhelimia varten riisutussa Skypessä on yksi huononnus täyteen versioon verrattuna. Sillä ei voi soittaa ilmaiseksi edes toisille Skype-käyttäjille. Kaikista, niin ulkomaan kuin paikallisistakin puheluista, menee paikallispuhelumaksu.

Ei tässä montaa vuotta kuitenkaan mene ennen kuin lähes kaikilla on taskussa älypuhelin, jossa on nopea WLAN ja 3G-datayhteys kiinteähintaisella kuukausimaksulla.

Sen jälkeen pienten toimistojen puhelujen lisäksi Skype voi välittää matkapuhelutkin – Soneran, Elisan ja DNA:n huolehtiessa datayhteyden toimivuudesta.

Molemmat yritykset saivat oppia toisiltaan. Kerron mielelläni mielipiteeni, kun minulta kysytään oman alani asioista. Se ei ole minulta pois, vaikka kysyjä ei heti minulta mitään ostakaan. Samoin annan mielelläni vinkkejä, miten jonkin tietyn painotyöasian voisi hoitaa. Koska olen kirjapainoalan ammattilainen, arvelen vaatimattomasti sanoen tietäväni alani asiat paremmin kuin jonkun toisen alan ammattilainen.

Minä puolestani sain oivan vinkin, miten intranet kannattaisi hoitaa pk-yrityksessä. Tämä yritys ei ollut myymässä minulle intranet-ratkaisua, vaan kyse oli aivan muusta kauppatavarasta. Emme päässeet vielä tekemään kauppaa, mutta molemmat yritykset saivat kuitenkin lisää tietoa neuvottelun sivutuotteena.

Aina välillä kannattaa nostaa takapuoli penkistä, tai laittaa sormi puhelimen näppäimille ja etsiä kontakteja oman yrityksen ulkopuolelta. Vanha hyvä yrityksen happotestihän on : “kuinka moneen asiakkaaseen olet tänään ollut yhteydessä?” Tätä voisi nykyajan pirstaloituneessa maailmassa jatkaa kysymyksellä: “kuinka moneen yritykseen ylipäänsä olet tänään ollut yhteydessä?” Aina välillä kannattaa tuulettaa ajatuksiaan. Tuloksena voi olla edistystä, ehkä ihan sivutuotteena.